Joel Pohjanpalo: ”Vähän samanlaiset fiilikset kuin Koposen pelistä Venäjää vastaan”
Joel Pohjanpalo kertoi maanantaina pelin jälkeen, että lähes koko Huuhkaja-joukkue jännäsi aiemmin iltapäivällä koripallon Susijengin puolesta Venäjää vastaan television äärellä.
Voittomaalistaan Färsaaria vastaan hän löysikin yhtymäkohdan koriksen jännitysnäytelmään.
– Tuli se yksi tilanne, jonka mä ite sössin ja siinä tuli vähän mieleen, kun Koponen sössi ensin mutta otti sitten kentän haltuun ja ratkaisi matsin. Samanlaiset fiilikset tuli, että ei saa lannistua, vaikka eka paikka ei menisi sisään.
– Oli kyllä loistava päivä Suomelle, ja toivottavasti vielä [Venäjän perjantaina komeasti kaataneet] kaksykköset voittaa tiistaina Färsaaret, niin olisi aika hieno palloiluviikonloppu takana.
Maalissaan Pohjanpalo sai kurottaa itsensä niin korkealle kuin pystyi päästäkseen ylärimasta kimmonneeseen paluupalloon.
– Ei se kovin helppo pallo ollut. Ensin oli loistava veto Alexilta (Ring). Harmi että se ei mennyt, mutta onneksi pääsin itse puskemaan. Yritin vain saada sen maalivahdin yli.
Riku Riskin kanssa ”Jollen” yhteispeli toimi kärjessä ajoittain hyvinkin jouhevasti, vaikka yhteistä aikaa tosipeleissä ”ei varmaan montaa minuttia” aiemmin takana ollut.
Pekka Mäntylä, Olympiastadion
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin