Liigakonkarin ura päättyy – ”Jo 14-vuotiaana edustukseen”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseuran maalivahti Henri Sillanpää on päättämässä pelaajauransa. Liigadebyytistä on ehtinyt kulua jo 17 vuotta.
– Asiaa on pohdittu kauan ja sitä on tullut pyöriteltyä pidemmän aikaa molempiin suuntiin. Tämä on viimeinen kauteni pelaajana, 36-vuotias luottovahti kertoi Vepsun tiedotustilaisuudessa.
36-vuotias on vielä nuori veskariksi. Sillanpää olisikin voinut vielä pelikuntonsa ja -tasonsa puolesta jatkaa pelejä.
– Päätös ei ollut helppo, sillä olen edelleen kovassa kunnossa ja motivaatio on korkealla. Päätökseen ei ole tiettyä syytä, se on monien juttujen summa, Sillanpää pohti.
Sillanpää aloitti uransa Tornion Pallossa. Näistä peleistä on jo aikaa.
– Oli kova juttu päästä tuolloin jo 14-vuotiaana edustusjoukkueeseen, vahti muistelee.
Liigalegenda
Sillanpää on todellinen Vepsu-legenda, sillä hän on pelannut enemmän liigaotteluita seurassa kuin kukaan muu. 300:n liigaottelun merkkipaalu voi mennä rikki kauden viimeisessä kotiottelussa KTP:tä vastaan. Sillanpää on voittanut raitapaidassa kaksi pääsarjamitalia – hopeaa vuonna 1998 ja pronssia 2013. Loppukauden tavoite on simppelimpi: välttää putoaminen. – Toivon täydestä sydämestä, että klaaraisimme itsemme vielä kuiville. Tämän päätöksen jälkeen olen entistä motivoituneempi auttamaan joukkuetta. Sillanpää on valittu VPS Junioreiden -07-ikäluokan vastuuvalmentajaksi. Niinpä maalivahdista saadaan jatkossakin nauttia kentän laidalla.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi