Huuhkajien toppari: Suomella ei varaa ylimielisyyteen
Markus Halstin mukaan lähtökohdat eivät ole juurikaan erilaiset torstain EM-karsintapeliin, vaikka Suomella on alla kaksi voittoa.
Suomi kohtaa torstaina Romanian vieraissa. Vaikka sinivalkoiset kaatoivat kahdessa edellisessä karsintapelissään ensin Kreikan ja sitten Färsaaret – molemmat 1-0 – ei joukkueella ole Halstin mukaan aihetta lähteä paukuttelemaan henkseleitä.
– Totta kai se fiilis on hyvä, mutta ainahan sitä jokaiseen peliin – Suomena – meidän pitää lähteä taistelemaan. Meillä ei ole varaa ajatella, että voitimme Kreikan ja Färsaaret ja nyt on Romania vastassa vieraissa, niin tämähän sujuu, Halsti muistuttaa ja jatkaa:
– Mutta totta kai se tuo vähän uskoa. Viime peleissä kaksi nollaa, se on varmasti tärkein asia. Se tuo luottoa puolustuspäähän. Pitää muistaa se, että se lähtee koko joukkueen touhusta, hän alleviivaa Huuhkaja-tv:n haastattelussa.
Halstilla on selkeä mielikuva siitä, mite Huuhkajien pitää viime otteluista parantaa torstaiksi.
– Kreikka-pelin ensimmäisellä puoliajalla olisimme ehkä voineet pelata vähän rohkeammin ja pitää palloa. Teimme Kreikkaa vastaan erittäin hienon maalin, semmoisia kaivataan enemmän. Sellaista pelirohkeutta, Halsti linjaa.
– Se maali varmasti löytyy vielä jostain YouTubesta. Siinä on se mitä haluamme!
Suomi pelaa Romaniaa vastaan EM-karsintojen F-lohkon kamppailussa huomenna Bukarestissa. Ottelu alkaa klo 21.45.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”