Malinen laski maalikuninkaan maalit väärin
Kuva: Juha Tamminen
RoPS:n Aleksandr Kokko teki sunnuntain päätöskierroksella hattutempun FC Lahden verkkoon. Kolme osumaa nostivat hänet VPS:n Juho Mäkelän ohi ja Veikkausliigan maalikuninkuuteen.
Lähellä oli, että titteli olisi jäänyt ”Borikselta” saavuttamatta.
– Olin ottamassa Borista jo poiskin kentältä. Olimme sopineet Eeron (Markkanen) kanssa, että hän pelaa todennäköisesti laituria. Halusimme tehdä maaleja ja olla voittajajoukkue, Malinen kertoo
– Olin laskenut Boriksen maalimäärän väärin ja olin ottamassa häntä kentältä kahden maalin jälkeen. Sitten tuli jostain, että ei s**tana hän saattaa olla vielä tasoissa. Kyllä hän sitten jäi kentälle. Me valmentajat olemme aina itkeneet ja rukoilleet, että ei meillä ole suomalaisia maalintekijöitä. Kyllä meillä on, Malinen naurahtaa.
RoPS voitti pelin lopulta 4-1 ja nappasi Veikkausliigassa hopeaa.
– Syksyyn nähden kenttä oli yllättävän hyvässä kunnossa. Pystyimme välillä pelaamaan varsin nautinnollistakin peliä. Joukkueen itseluottamus oli hyvä. Vastustaja laittoi meidät koville ja tämä oli tiukka peli, vaikka lopputulos tuollainen onkin. Lahti on hyvä joukkue, Malinen sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan