Suomalaispelaajalle Ruotsin mestaruus – seuran edellisestä Allsvenskan-tittelistä 26 vuotta
Kuva: Juha Tamminen
Daniel Sjölund ja IFK Norrköping juhlivat Ruotsin Allsvenskanin mestaruutta. Titteli ratkesi tänään, kun joukkue haki 2-0-vierasvoiton Malmöstä.
Mestaruustaistossa mukana ollut IFK Göteborg pelasi Kalmaria vastaan 2-2. Huuhkajien Riku Riski pelasi loppukauden lainalla Göteborgissa. AIK sai pronssiset mitalit.
Norrköpingin tämän päivän taistoa helpotti Malmön Marcus Rosenbergin 5. minuutilla hankkima punainen kortti. Sjölund pääsi itsekin pöytäkirjaan ottamalla keltaisen kortin 20. minuutilla. Maalitykki Emir Kujovic vei lopulta Norrköpingin 1-0-johtoon 30. minuutilla. Ruotsalaishyökkääjä teki tällä kaudella peräti 21 maalia Allsvenskanissa.
Malmön takaa-ajoa vaikeutti entisestään Franz Brorssonin saama ulosajo 77. minuutilla. Ottelu ratkesi lopullisesti, kun Arnor Traustason naulasi toisen puoliajan loppuhetkillä 2-0-maalin Norrköpingille.
Mestaruus oli Sjölundille jo kolmas Ruotsissa. Ahvenanmaalainen oli voittamassa mestaruutta vuosina 2003 ja 2005 Djurgårdenin paidassa.
32-vuotias Sjölund viihtyy nykyään keskikentän keskustassa puolustavassa roolissa. Mies pelasi tällä kaudella 28 Allsvenskanin ottelua. Väliin jäi vain kaksi kamppailua – ja nekin pelikieltojen vuoksi.
34 A-maaottelua pelannut Sjölund on viimeksi edustanut Huuhkajia marraskuussa 2012.
Ruotsin mestaruus oli Norrköpingille 13:s. Viimeksi Peking-fanit juhlivat mestaruutta kaudella 1989.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan