Gerrard harkitsee eläkkeelle jäämistä – ”Haluaisin lopettaa huipulla”
Kuva: Getty Images
Los Angeles Galaxyssa tätä nykyä pelaava Steven Gerrard tähtää uransa lopettamiseen huipulla ja pohtii lopettavansa ammattilaisjalkapallon tulevan kauden jälkeen.
Kesällä Liverpoolista LA Galaxyyn puolentoista vuoden sopimuksella siirtyneen keskikenttäpelaajan joukkue tippui viime keskiviikkona MLS:n pudotuspeleistä hävittyään Seattle Soundersille.
Pohjois-Amerikan jalkapalloliiga MLS:n mestaruus ratkotaan eurooppalaisista liigoista poiketen runkosarjan päätteeksi pudotuspeleissä jääkiekkoliiga NHL:n tapaan.
Gerrard haluaa menestystä tulevalta kaudelta, mutta harkitsee samalla lopettavansa uransa kauden päätteeksi.
– Tuleva vuosi saattaa olla viimeiseni jalkapalloilijana. En totisesti halua tuntea tämänhetkistä pettymystä ensi kaudella, Gerrard totesi LA Galaxyn verkkosivuilla.
– Haluaisin lopettaa huipulla. Kausi on pitkä ja tänä vuonna pelasin vain viimeiset neljä kuukautta. Ensi vuonna olen paremmin valmistautunut.
Aiemmin Liverpoolissa ikonin rooliin kohonnut 35-vuotias kertoi lisäksi odottamattomista vieraspelien haasteista.
– Vieraspeleissä joudumme pelaamaan tekonurmella, korkealla [merenpinnan yläpuolella], kosteudessa. Nämä ovat hankaluuksia, joista en ollut ennalta tietoinen.
– Kotona meillä ei ole ongelmia, koska olemme vahvoja ja pelaamme hyvin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”