Kuka astuu suuriin saappaisiin Ahvenanmaalla? – selviää klo 18
Kuva: Juha Tamminen
Pekka Lyyski ilmoitti lokakuussa jättävänsä pestinsä IFK Mariehamnin päävalmentajana. Seura kertoo hänen seuraajansa nimen tänään torstaina klo 18.
Pekka Lyyski aloitti IFK Mariehamnin päävalmentajana jo vuonna 2002. Hän nosti seuran Kakkosesta aina Veikkausliigaan saakka. Upea ”liitto” sai kruununsa, kun IFK voitti syksyllä Suomen Cupin.
Seura on ilmoittanut kartoittavansa Lyyskin seuraajaa huolella. Tähän on ollut aikaa, sillä Lyyski ilmoitti miettineensä ratkaisuaan pitkään. Organisaation johto on varmasti ollut tästä myös tietoinen.
Vahva ehdokas tehtävään on joukkueen valmennusryhmässä vuodesta 2012 toiminut Peter Lundberg. Hän oli 2000-luvulla mukana nostamassa seuraa liigaan pelaajana ja edustikin ”Grönvittiä” pääsarjassa vuodet 2005-2007.
Todennäköistä on, että Lundberg jatkaa ainakin valmentajana joukkueessa. Onko ulkopuolelta löytynyt kokeneempi päävalmentaja selviää klo 18.
Olisi vaikea kuvitella ahvenanmaalaisseuran palkkaavan tehtävään ruotsinkieltä taitamatonta henkilöä.
LUE MYÖS:
- MM-kisatähti kiistää kidnappausväitteet
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin

- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla