Pikkuhuuhkajien keskikenttäpelaaja teki jatkosopimuksen HIFK:n kanssa
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Suomen alle-21 vuotiaiden maajoukkuepelaaja Fredrik Lassaksen kanssa.
Viime kaudeksi IFK-paitaan paikallisvastustaja HJK:sta siirtynyt Lassas pelasi viime kaudella 25 liigaottelua, joissa keskikenttäpelaaja teki yhden maalin ja merkkautti kolme maalisyöttöä.
19-vuotias Lassas on edustanut poikamaajoukkueita vuodesta 2011 lähtien ja kaudella 2014 hänet valittiin Vuoden lupaavimmaksi pelaajaksi.
– Olen tyytyväinen siirtooni ja kauteeni IFK:ssa. Mennyt kausi oli minulle ensimmäinen avainroolissa ja nälkää sekä parannettavaa jäi tulevaksi kaudeksi. Sijoitus sarjassa oli koko joukkueelle lievä pettymys, sillä joukkueessa oli potentiaalia paremmillekin sijoituksille, Lassas kertoo HIFK:n kotisivuilla.
Lassas on asettanut selkeät tavoitteet seuraavalle kaudelle.
– Kauden 2016 henkilökohtainen tavoite on ottaa seuraava askel urallani eteenpäin ja saada sekä tasaisuutta omiin suorituksiini että lisätä tehokkuutta kentällä. Ulkomaat ovat selkeä henkilökohtainen tavoitteeni tulevalla kaudella.
Joukkueen tavoitteena on aina mitali, mutta se vaatii kovaa työntekoa ja itsensä ylittämistä kaikilta, Lassas sanoo.
HIFK:n ja HJK:n välisessä kolmannessa derbyssä pelikiellossa ollut Lassas hauskuutti yleisöä ilmestyessään keskelle fanikatsomoa katsomaan ottelua.
– Kaikki näyttää aina viihtyvän Klackenissa, joten halusin kokea tunnelman sieltä käsin. Klackeniin oli helppo mennä, sillä osasin kannatuslaulut ulkoa ja minut otettiin erittäin lämpimästi vastaan. Hauskinta oli, kun Kingit toivat minulle käteen suuren IFK-lipun. Sitä minä sitten heiluttelin samalla kun hypin, lauloin ja ennen kaikkea nautin ottelutunnelmasta.
– Olen viihtynyt loistavasti IFK:ssa. Stadin Kingit on yksi päätekijöistä siihen, miksi halusin jatkaa seurassa. Tuntuu aina niin etuoikeutetulta astua kentälle Kingien laulaessa niin koti- kuin vierasotteluissa, Lassas kiittelee.
Lähde: HIFK:n verkkosivut
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana