Veikkausliiga-mestari jatkoi seuraikonin sopimusta – ”Pitkä matka Suomen mestariksi”
Kuva: Juha Tamminen
Walesilaispuolustaja Richie Dorman jatkaa SJK:ssa kahden vuoden jatkosopimuksella. 27-vuotias Dorman on noussut jo seuraikoniksi, sillä hän on Toni Lehtisen jälkeen kaikkien aikojen eniten otteluita pelannut pelaaja.
Neljässä kaudessa pelejä on kertynyt yhteensä 97 ja Lehtisellä niitä on vain kolme enemmän. Hän on ollut mukana nostamassa seuraa Veikkausliigaan, voittamassa Suomen mestaruutta, SM-hopeaa ja Liigacupia. Päättyneellä kaudella hänet valittiin Veikkausliigan kuukauden joukkueeseen toukokuussa.
Dorman loukkaantui pahasti elokuussa ja kausi jäi häneltä kesken. Leikkaus ja kuntoutuminen on kuitenkin sujunut hyvin ja hän on taas täydessä pelikunnossa kun valmistautuminen kauteen 2016 alkaa joulukuussa.
– Olen erittäin tyytyväinen tällä hetkellä ja on minulle suuri kunnia edustaa jatkossakin SJK:a. Olemme tulleet yhdessä jo pitkän matkan Ykkösestä Veikkausliigaan ja Suomen mestariksi. En malta odottaa ensi kauden alkua, kommentoi Richie Dorman sopimusta seuran kotisivuilla.
SJK:lla on nyt kasassa 20 pelaajasopimusta kaudelle 2016.
LUE MYÖS:
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta

- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia