Veikkausliiga-mestarin maalivahtiosasto jatkaa entisellä vahvuudella
Kuva: Juha Tamminen
SJK on jatkanut maalivahti Jere Koposen ja maalivahtivalmentaja Jori Särkän sopimuksia vuodella kauden 2016 yli.
Jo aiemmin kesällä uutisoitiin ykkösvahti Mihkel Aksalun kahden vuoden jatkosopimuksesta ja nuori Paavo Valakari teki kolmen vuoden sopimuksen jo viime talvena. Siten SJK:n maalivahtitilanne jatkuu yhtä erinomaisena kuin menneellä kaudella.
Vuonna 1992 syntynyt Koponen, on FC Interin kasvatti.
Veikkausliigassa debyytin jo vuonna 2013 tehnyt Koponen, on edustanut myös Suomea viidessä poikamaajoukkueen ottelussa. Viime kaudella Veikkausliigassa hän pelasi SJK:n paidassa yhdessä ottelussa ja Liigacupissa pelejä kertyi kaksi. Kakkosessa pelejä tuli yhteensä kaksitoista Kerho 07 Akatemian mukana. Koponen torjui kaudella 2015 yhteensä neljä nollapeliä.
20-vuotisen uran jo maalivahtivalmennuksessa eri puolella Suomea ja Kiinassakin välillä tehnyt Särkkä vastaa SJK:n ja reserviryhmä Kerho 07:n joukkueiden maalivahtivalmennuksesta, sekä osallistuu SJK Junioreiden maalivahtivalmennukseen.
Seuratyön ohella hän toimii Suomen Palloliiton palveluksessa Liittokouluttaajana ja 15-17 vuotiaiden poikamaajoukkueiden valmentajana jo yli 10 vuotta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”

- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja