HIFK ja keskuspuolustajana tai puolustavana keskikenttäpelaajana pelaava Jani Bäckman, 27, ovat allekirjoittaneet yhden vuoden jatkosopimuksen. Viime kaudella Bäckman pelasi 22 ottelua Veikkausliigassa, joissa hän teki yhden, mutta sitäkin tärkeämmän maalin. Bäckman teki toukokuussa 1-2 voittomaalin KTP:ta vastaan aivan ottelun loppuhetkillä, jonka myötä HIFK otti seurahistoriansa ensimmäisen vierasvoiton Veikkausliigassa. – Hän on ennenkaikkea IFK:n näköinen pelaaja, joka repii ja raastaa kentällä aina joukkueen eteen. Tarvittaessa hän vaikka syö pallon ennemmin kuin antaa sen vastustajalle. Viime kausi oli miehelle erinomainen ja valmennus sai hänestä paljon irti. Uskon, että tulevalla kaudella hän on vieläkin tärkeämpi palanen joukkueelle, urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoi seuran kotisivuilla. Fyysisestä pelityylistään tunnettu Bäckman on pelannut uransa aikana yhteensä 76 ottelua Veikkausliigassa. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvona tunnettu Bäckman debytoi liigassa kaudella 2008 FC Hongan paidassa, jonka jälkeen hän on pelannut myös Hakassa, Klubi 04:ssa, FF Jarossa, FC Lahdessa, Viikingeissä, ja PK-35 Vantaassa. HIFK:lla on kaikkiaan 16 pelaajasopimusta ensi kaudeksi. HIFK:n pelaajasopimukset kaudelle 2016: Carljohan Eriksson (MV) Jere Piirainen (MV) Nnaemeka Anyamele Tuomas Aho Pauli Kuusijärvi Xhevdet Gela Tommi Vesala Esa Terävä Otto-Pekka Jurvainen Jukka Halme Fredrik Lassas Pekka Sihvola Jani Bäckman Daniel Rantanen Eero Peltonen Joni Korhonen

LUE MYÖS: