Luis Suarez hurjana – Barcelona voiton päässä vuoden 2015 viidennestä pokaalista
Kuva: Getty Images
Luis Suarez ratkaisi hattutempullaan Barcelonalle seurajoukkueiden MM-turnauksen välierän kiinalaista Guangzhou Evergrandea vastaan. Sunnuntain finaalissa Barcelona kohtaa argentiinalaisen River Platen.
Suarez osui ensi kertaa hetki ennen taukoa ja taas heti tauon jälkeen. Päätöslukemat 3-0 mies viimeisteli pilkulta reilun tunnin pelin jälkeen.
Barcelonalla oli suhteellisen vahva kokoonpano, mutta esimerkiksi Neymar seurasi ottelun vaihtopenkiltä. ja Lionel Messi oli sivussa ottelusta munuaiskivien aiheuttaman kivun vuoksi.
Odotettu yhteenotto edessä
Barcelona kohtaa finaalissa odotetusti Etelä-Amerikan hallitsevan mestariseuran, argentiinalaisen River Platen. Argentiinalaisseura kaatoi omassa välierässään keskiviikkona japanilaisen Sanfrecce Hiroshiman 1-0-lukemin Lucas Alarioksen maalilla. Barcelona ja River Plate pääsivät Tokiossa pelattavan turnauksessa suoraan välierävaiheeseen. Barcelona on hallitseva mestari ja joukkue voi sunnuntain finaalin voittamalla ottaa jo viidennen pokaalin kuluvana vuonna. Joukkuehan juhli viime keväänä triplaa voittomalla kotimaan liigan ja cupin sekä Mestarien liigan. Syksyllä joukkue voitti UEFA:n Supercupin.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan