Vielä toissa vuonna kauden pelaaja, nyt epävarma jatkostaan – HIFK:n puolustaja pohtii vaihtoehtojaan
Kuva: Juha Tamminen
Matias Hännisen jatko Helsingin IFK:ssa on epävarmaa.
Vielä ennen viime kautta Matias Hänninen, 24, kuului HIFK:n selkeisiin avainpelaajiin. Laitapuolustaja pelasi kausien 2012-14 aikana yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikki tähtirintojen sarjapelit Ykkösessä ja Kakkosessa.
Viime kaudella tilanne muuttui, kun HIFK nousi historiansa ensimmäistä kertaa Veikkausliigaan. Hänninen ei yhtäkkiä enää ollutkaan aina avauksessa, vaan peliaikaa kertyi lähinnä silloin tällöin. Muutamassa kuukaudessa luottopelaajasta oli tullut rivimies. Kauden 2014 päätteeksi Hänninen oli palkittu HIFK:n parhaana pelaajana, mutta titteli ei tuonut varmaa pelipaikkaa.
Nyt Kontulan Urheilijoiden kasvatin jatko punapaidoissa on epävarmaa. Hän on harjoitellut seuran kanssa ennen alkanutta joulutaukoa, mutta ei välttämättä jää seuraan ensi kaudeksi.
– Olen alustavasti neuvotellut HIFK:n ja muutaman muun joukkueen kanssa. Se on varmaa, että hyvällä tasolla pelaan ensi vuonnakin, 16 Veikkausliigan ottelussa päättyneellä kaudella pelannut Hänninen kertoo SuomiFutis-sivustolle.
– Viime kaudesta jäi sekä joukkueen että omien tavoitteiden suhteen hieman hampaankoloon. Itse aion nyt panostaa ihan kaiken futikseen ja katsoa mihin se riittää.
Hänninen on tunnettu jo aiemminkin rautaisesta kunnostaan, mutta nyt tavoitteena on hioa fysiikka entistä paremmaksi harjoituskauden aikana.
– Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin tähän aikaan vuodesta. Ensi vuonna olen joukkueen paras, oli joukkue vaikka Sunderland, Hänninen heittää viitaten kannattamaansa valioliigaseuraan.
Vaikka Hännisen jatko HIFK:ssa ei ole taattu, hän esiintynee punaisessa paidassa ainakin osassa tammikuun lopulla alkavissa liigacupin otteluissa. HIFK:n kanssa samassa lohkossa ovat HJK, PK-35 Vantaa, FC Lahti, IFK Mariehamn ja FC Inter.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan