Liigaseura hankki Ykkösessä maaleja iskeneen hyökkääjän – palaa kotikaupunkiinsa
Kuva: Juha Tamminen
Ilves on tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen 22-vuotiaan hyökkääjän Antto Hilskan kanssa.
Hilska on TPVn kasvatti, mutta siirtyi varsin nuorena JJK:n paitaan. Hän edusti jyväskyläläisseuraa vuodesta 2011 lähtien ja teki viime kaudella Ykkösessä yhdeksän maalia. Toissa kaudella verkko heilui samassa sarjassa kymmenen kertaa.
Suomen nuorisomaajoukkueistakin kokemusta omaava Hilska saapuu kissapaitoihin motivoituneena.
– Erittäin hyvät fiilikset sopimuksesta. Ensinnäkin se, että pääsen parin Ykkösessä pelatun kauden jälkeen pelaamaan taas Veikkausliigaa. Se on hyvä steppi uralleni. Tuntuu hienolta päästä pelaamaan taas kotikaupungissa ja Tammelan stadionilla, Hilska sanoo Ilveksen sivuilla.
– Joukkueeseen on ollut helppoa tulla, sillä Ilveksessä on minulle enemmän tuttuja kuin tuntemattomia pelaajia. Päävalmentaja Wiss sekä pelaajista Hilander, Petrescu ja kumppanit ovat vanhoja tuttuja, ja lisäksi joukkueen nuorempia pelaajia vastaan on tullut pelattua.
– Henkilökohtaisena tavoitteenani kaudella 2016 on saada tehoja irti. Hyökkääjälle maalit ja syötöt ovat tärkeitä, joten niitä pitää tulla. Joukkueen kanssa tarkemmat tavoitteet asetamme vielä erikseen.
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss on mielissään Hilskan sopimuksesta.
– Totta kai olen tyytyväinen, että Hilska siirtyy Ilvekseen. Hän on oman kylän poikia ja minulle tuttu pelaaja pitkältä ajalta. Hilska on iskenyt hyviä maalimääriä Ykkösessä parilla viime kaudella. Toivotaan, että hän pääsee aktiivisella tekemisellään myös Veikkausliigassa hyville maalimäärille, Wiss sanoo.
Ilveksellä on tällä hetkellä kasassa 19 pelaajasopimusta alkavalle kaudelle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin