Sergei Eremenko osui taas U17-maajoukkueelle – turnaus päättyi tappioon
Kuva: Juha Tamminen
Eremenkon jalkapalloklaanin nuorin jäsen Sergei Eremenko oli jälleen maalinteossa U17-maajoukkueessa Minskin turnauksen päätöspelissä, jonka Suomi hävisi Slovakialle 1-2-lukemin. Suomen sijoitus turnauksessa oli lopulta viides.
Eremenko oli merkittävässä roolissa aiemmassa pelissä, kun Suomi nousi kahden maalin takaa upeasti voittoon Venäjää vastaan.
Slovakia-pelin maalit syntyivät toisella jaksolla. Eremenkon tekemä 1-1-tasoitusosuma syntyi vapaapotkusta. Slovakian molemmat maalit syntyivät keskitystilanteissa, kun vastustajien merkkaus takatolpalla petti.
– Peli oli pikkuisen hakemista, näki että molemmilla oli paljon pelejä alla. Hyvää kuitenkin oli, että meidän pelimme parani koko ajan ottelun edetessä, päävalmentaja Kimmo Lipponen kertasi Palloliiton kotisivuilla.
– Kyllähän tämä kummaltakin oli vähän taistelua väsymystä vastaan, se johti virheisiin ja kumpikin olisi voinut tehdä enemmänkin maaleja. Omaa peliämme on vähän vaikea arvioida väsymyksen takia ja siksikin, että kentällä oli pelaajia, jotka eivät ole juuri yhdessä pelanneet ja osaa vielä kokeiltiin tulevaa varten vähän erilaisissa rooleissa kuin yleensä.
Lipponen oli kaikkiaan tyytyväinen näkemäänsä.
– Siihen voi olla jo tyytyväinen, että kuitenkin näinkin hyvin jaksoimme vielä viimeisessä pelissä pelata. Turnaukseen kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen, kolme voittoa (Venäjä, Moldova, Georgia) ja tasapeli (Ukraina) kovia vastustajia vastaan. Vaikka nyt kopissa oli vähän pettyneitä ilmeitä, niin kokonaisuus oli ilman muuta hyvä, Lipponen päätti.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa