Ei Barcelonaan! – Real Madrid sisällytti erikoisen pykälän ManU:n myymänsä pelaajan kauppaan
Real Madrid ei missään nimessä halunnut kesällä 2014 Manchester Unitediin kauppaamansa Angel di Marian siirtyvän myöhemmin Barcelonaan.
Valtavalla, yli 75 miljoonan euron kauppasummalla Englantiin siirtyneen di Marian sopimus sisälsi pykälän, jonka oli tavoite estää argentiinalaisen tulo katalaaniseuraan, käy ilmi Football Leaksin vuotamasta sopimuspaperista.
Pykälän mukaan Manchester United olisi joutunut maksamaan Real Madridille pyöreät 50 miljoonaa euroa, mikäli englantilaisseura olisi myynyt pelaajan johonkin Espanjan liigan seuroista kesällä 2015. Seuraavana kesänä sama korvaus olisi ollut 40 miljoonaa, ja sitä seuraavana 30 miljoonaa, jonka jälkeen ylimääräistä korvausta ei olisi määrätty maksamaan.
Barcelona oli kuitenkin poikkeus tästä säännöstä, sillä kauppa Barcelonaan koko di Marian viisivuotisen sopimuksen aikana olisi merkinnyt Manchesterille velvoitetta maksaa ylimääräinen, vähintään 30 miljoonan euron korvaus Real Madridille.
Di Maria ehti lopulta pelata Manchesterissa vain vuoden verran, ennen siirtymistään seuraavana kesänä Ranskan mestarin Paris Saint Germainin paitaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”