Lähteet: Zinedine Zidanen ja Real Madridin kuherruskuukausi todellakin ohi – Realin tähtäimessä huippuvalmentajia
Kuva: Getty Images
Zinedine Zidane palkattiin tammikuun alussa Real Madridin valmentajaksi. Ensimmäiset viikot olivat yhtä juhlaa, kun joukkue otti pari isoa voittoa La Ligassa ja pelaajat ylistivät tuoretta valmentajaansa vuorotellen.
Nyt joukkue on kuitenkin pelannut kaksi ottelua La Ligassa voitoitta häviten muun muassa viime lauantaina kotikentällään Atletico Madridille nihkeän esityksen jälkeen.
Zidanen käteen ehdittiin jo lyödä alkuhuumassa vuoteen 2018 kestävä jatkosopimus. Nyt Espanjassa kuitenkin kuiskutellaan jo, että ranskalaiselle haetaan korvaajaa.
Esimerkiksi El Pais -lehti kertoo Realin tavoittelevan uudeksi valmentajakseen muun muassa Mauricio Pochettinoa ja Joachim Löwiä.
Pochettino on tehnyt tällä kaudella loistavaa työtä Tottenhamissa. Saksan A-maajoukkuetta luotsaava Löw puolestaan johdatti maansa tunnetusti maailmanmestaruuteen kesällä 2014.
Pochettinon sopimus Spursin kanssa päättyy kesällä 2019. Löw puolestaan teki viime vuonna Saksan maajoukkueen kanssa jatkosopimuksen, joka kestää vuoteen 2018 saakka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan