Tim Sparv kohtaa fanittamansa seuran Eurooppa-liigassa: ”Olen ManU-fani Eric Cantonan vuoksi”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien avainpelaajiin kuuluva Tim Sparv kohtaa seurajoukkueensa, Tanskan hallitsevan mestarin FC Midtjyllandin kanssa fanittamansa Manchester Unitedin Eurooppa-liigan pudotuspeleissä. Torstaina pelataan Tanskassa ja myöhemmin Englannissa.
– Minun silmissäni ManU kuuluu Mestarien liigaan. Heidän pitäisi aina kilpailla siellä ja edetä lohkovaiheesta jatkoon. Viimeisinä parina kautena tilanne on ollut turhauttava jokaiselle Unitedin kannattajalle. On mielenkiintoista nähdä, millä tavalla he ottavat Eurooppa-liigan haasteen vastaan. Kilpailu täälläkin on kovaa, Sparvia siteerattiin The Sunilla.
Midtjylland pudotti karsinnoissa jo yhden Valioliiga-seuran, kun Southampton -, jonka akatemiassa Sparv aikoinaan oli – kukistui. Sparv teki otteluparissa tärkeän maalin joukkueelleen.
– Unitedin pitäisi olla joukkueena parempi kuin Southamptonin. Mutta hekään eivät ole ehkä yhtä kovia kuin Napoli, jonka kohtasimme lohkovaiheessa.
– Napoli on ollut paras joukkue, jota vastaan olemme viime vuosina pelanneen. Hävisimmekin heille kunnolla; kotona 1-4-lukemin ja vieraissa 0-5-numeroin.
Sparv kertoo lapsuutensa huoneensa vuoratun Eric Cantonan julisteilla.
– Ericilla oli persoonallisuutta, luonnetta ja hän hallitsi tilaa ympärillään. Hänen auransa oli poikkeuksellinen. Hänen vuokseen minusta tuli United-fani.
– Kuitenkin sen 90-minuuttisen ajan, kun pelaan joukkuetta vastaan, pyrin kunnioittamaan heitä niin vähän kuin mahdollista. Kyseessä on Daavid vastaan Goljat -ottelu ja unelmieni täyttymys. Tämä on Midtjyllandin koko historian suurin ottelu.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta