Barcelona-tähti avautui: ”Minua kohdeltiin pahemmin kuin huligaania”
Barcelona-hyökkääjä Luis Suarez shokeerasi jalkapalloa seuraavaa maailmaa puremalla Italian maajoukkueen Giorgio Chielliniä vuoden 2014 MM-kisoissa.
Ottelun erotuomari ei tilannetta huomannut, mutta uruguaylaishyökkääjä asetettiin myöhemmin yhdeksän ottelun kansainväliseen pelikieltoon, jonka myötä Suarez ei päässyt esiintymään enää MM-turnauksessa – eikä myöskään kesän 2015 Copa Americassa. Lisäksi Suarez suljettiin pois kaikesta jalkapalloon liittyvästä toiminnasta neljäksi kuukaudeksi.
Suarezin panna on nyt ohi, ja mies on valittu maaliskuun lopussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin Brasiliaa ja Perua vastaan. Barca-tähti on kuitenkin päättänyt vielä kerrata mielipiteensä Fifalta saamastaan rangaistuksesta.
– Minua kohdeltiin pahemmin kuin huligaania, koska kieltäminen menemästä jalkapallo-otteluun ja harjoitussessioon on vain käsittämätöntä. Neljä kuukautta pelaamatta kilpailullista ottelua sekä kahden vuoden kansainvälinen pelikielto on vain liikaa. Siinä ei ole mitään järkeä. Se on melkein pahempi kuin jos olisi jäänyt kiinni dopingista, kertoi Suarez El Observador -lehdelle.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan