Kova väite: Bayern München ja Barcelona jahtaavat Arsenal-pelaajaa
Kuva: Getty Images
Bayern München liittyy kilpaan Barcelonan kanssa Arsenalin puolustajasta Hector Bellerinistä, väittää The Sun.
Barcelonan on kerrottu tähyilleen Belleriniä jo pidempään, kun 21-vuotias espanjalainen on noussut Arsenalissa tärkeään rooliin. Bellerin on Barcelonan oma kasvatti, ja ennen siirtoaan Lontooseen hän oli vähällä kirjoittaa Barcelonan kanssa ammattilaissopimuksen.
Katalaaniseura toivoo Bellerinistä korvaajaa nykyiselle puolustajalleen Dani Alvesille, jonka uran huhutaan jatkuvan Kiinassa.
Barcelonan lisäksi Bayern München on alkanut osoittaa kiinnostusta valtavasta nopeudestaan tunnettua Belleriniä kohtaan, mikäli The Sunin lähteitä on uskominen.
Pikakiituri lienee herättänyt Bayernin huomion joukkueiden välisessä kohtaamisessa Mestarien liigan lohkovaiheessa aiemmin tällä kaudella. Vahvan ottelun pelannut Bellerin nousi kamppailussa ratkaisevaan rooliin syötettyään Arsenalin viime minuuttien maalin upean juoksunsa päätteeksi.
Laitapakin sopimus Arsenalin kanssa on voimassa vuoteen 2019, ja seura on kertonut pitävänsä pelaajastaan kiinni kynsin ja hampain. Nähtäväksi jää muuttaako Bayern Münchenin ja Barcelonan mahdollinen tarjouskilpa lontoolaisseuran päätökseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan