HJK:n Mika Lehkosuo ylistää vastustajan sensaatiopelaajaa: ”Yksi kauden parhaista tulokkaista”
Kuva: Juha Tamminen
HJK matkaa tänään FC Lahden vieraaksi Veikkausliigan ottelussa. Kolme edellistä otteluaan voittanut Klubi lähtee jatkamaan hyvää putkeaan. Vastus ei kuitenkaan ole helpoimmasta päästä.
– Lahti on ollut erinomainen kotona ja lyönyt kotipeleissään suurinumeroisesti SJK:n ja VPS:n. Meitä vastaan he varmasti lähtevät puolustamaan tiiviisti, mutta se antaa tietysti mahdollisuuden vastahyökkäyksiin. Vastahyökkäyksissä ja erikoistilanteissa me olemme olleet viime aikoina hyviä, ja sitä tietysti pyritään jatkamaan. Vieraspeli Lahdessa on taatusti vaikea, mutta meillä on vahva tahtotila jatkaa voittoputkea, kommentoi HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo seuran verkkosivuilla.
Sarjataulukon keskivaiheilla olevan Lahden kauden ykköstykki on ollut hieman yllättäen vasta 20-vuotias Jasse Tuominen, joka on tehnyt jo neljä maalia Veikkausliigassa.
– Jasse Tuominen on ollut yksi kauden parhaista tulokkaista. Tälläisia mielenkiintoisia nuoria, suomalaisia hyökkäyspään pelaajia ja maalintekijöitä ei Veikkausliigassa liikaa ole. Kyllä hänet on huomioitu meidän valmistautumisprosessissa, toteaa Lehkosuo.
Expekt (Kertoimet)
FC Lahti – HJK 20.5. klo 18.30: 3,10 – 3,20 – 2,20LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin