Veikkausliiga-seuralle kaksi uutta sopimusta – ”Tehtävä lujasti töitä”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter on solminut kahden lupaavan juniorinsa kanssa pelaajasopimukset. Sekä puolustaja Arttu Hoskosen että maalivahti Aati Marttisen sopimukset kattavat kauden 2016, jonka lisäksi sopimuksissa on optio kahdesta lisäkaudesta. Molemmat pelaajat ovat jo debytoineet Interin riveissä Veikkausliigassa.
Viime kuussa 19 vuotta täyttänyt Hoskonen on alun perin Kaarinan Nappuloissa jalkapallon pelaamisen aloittanut puolustaja. Pääasiassa topparina pelaava Hoskonen siirtyi Interiin 13-vuotiaana Kaarinan Pojista.
Marttinen puolestaan siirtyi Interin junioreihin suoraan Turun Nappulaliigasta vuonna 2009. 18-vuotiaalla Marttisella on kokemusta miesten peleistä jo viime vuodelta, jolloin hän pelasi Interin silloisen farmiseura ÅIFK:n maalilla kaikkiaan 13 ottelussa.
Interin päävalmentaja Job Dragtsman mukaan seura teki hyvän valinnan tehdessään kaksikolle sopimukset.
– Kenties nuorille tehdään kauden aikana lisää edustusjoukkueen sopimuksia, mutta Aati ja Arttu olivat jo harjoituskaudella vakuuttavimmat juniorit. Aatilla on kaikki edellytykset nousta liigatason maalivahdiksi nopeasti. Arttu puolestaan on kehittynyt valtavasti jo nyt alkuvuoden aikana. Nyt molempien täytyy vain tehdä lujasti töitä päästäkseen pelaamaan lisää Veikkausliigaa, Dragtsma kommentoi.
Lähde: Interin verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen