Lehti: Italialaisseura taktikoi: Vapaapotkutaikurilta jää lähes kuuden miljoonan euron bonus saamatta?
Gazzetta dello Sport kertoo, että Serie A -seura AS Roman kesän siirtosuunnitelmat saattoivat mennä osin uusiksi toppari Antonio Rüdigerin loukkaannuttua Saksan maajoukkueleirillä.
Ikävä polvivamma pitänee loistokauden pelanneen saksalaisen pitkään sivussa, mikä luonnollisesti pudottaa hänen hintaansa merkittävästi.
Lehden mukaan Roma harkitseekin nyt bosnialaistaituri Miralem Pjanicin kauppaamista Juventukseen.
Kaksikon väliset neuvottelut Pjanicin siirrostahan eivät ole aiemmin edenneet minnekään, koska ”Vanha rouva” ei ole ollut valmis maksamaan miehen sopimuksessa olevaa 38 miljoonan euron ulosostopykälää.
Italialaislehti väittää nyt, että siirtopykälän aktivoiminen toisi 5,7 miljoonaa euroa kauppasummasta Pjanicille itselleen.
Roma onkin lehden tietojen mukaan valmis kikkailemaan siirtosumman kanssa niin, että Juventuksen on maksettava pelaajasta vain hieman yli 30 miljoonaa euroa. Tällä tavalla Roman ei tarvitse maksaa osaa kauppasummasta vapaapotkuistaan tunnetulle keskikenttämiehelle.
Juventuksen kerrotaan myös olevan valmis antamaan Romalle vaihdossa yhden omista pelaajistaan. Huhuissa on muun muassa Simone Zazan nimi.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa