Puolisen vuotta pelaamatta ollut Huuhkaja-pelaaja tyytyväinen Belgia-tasapeliin: ”Tuntui hyvältä”
Markus Halsti pelasi täyden ysikymppisen, kun Huuhkajat tsemppasi Belgiasta mainion 1-1-tasapelin. Halstin mukaan Brysselin illasta voi ammentaa paljon hyvää jatkoon.
– Pelattiin hyvä peli kokonaisuutena, ei Belgialla lopulta hirveän monta vaarallista mestaa ollut. Tämä toi meille erittäin tärkeää oppia etenkin puolustuksellisesti.
– Tietysti tulokseen ei sillä tavalla voi olla tyytyväinen, että päästettiin heidät lopussa tasoihin. Toisaalta vastustaja oli EM-kisoihin valmistautuva huippujoukkue, joten ei tässä hirveän pettynyt voi olla. Heille tämä oli kuitenkin erittäin tärkeä peli, Halsti ruoti.
Päävalmentaja Hans Backe oli erityisen tyytyväinen siihen, että Huuhkajat noudatti ruotsalaisen määrittelemää pelisysteemiä erittäin kurinalaisesti.
– Totta kai toisella jaksolla paine alkoi olla meidän puoliskolla, kun alettiin vähän väsyä. Mutta puolustettiin henkeen ja vereen, ja aina kun otettiin uusia jätkiä sisään, se helpotti.
Halstin peliaika jäi kevätkaudella Yhdysvalloissa erittäin vähiin, mutta mainiosti ”Halstinhokin” oli pelissä mukana.
– Tuntui hyvältä. Itse en ole juuri pelannut puoleen vuoteen, mutta totta kai se auttoi, kun koko joukkue puolusti hyvin, ja tehtiin vielä upea maali. Tämä toi paljon energiaa maanantain Italia-peliin.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
Päivitys 2.6. klo 22.41 otsikon voitto muotoon tasapeli
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan