Valencia myi Barcelonaan keskikenttämiehensä – hakee samasta osoitteesta kahtakin vahvistusta
Kuva: Getty Images
Valencia myi lopulta kesän EM-kisoissa vahvoja otteita esittäneen ja kovana nousevana nimenä viime aikoina tutuksi tulleen Andre Gomesin FC Barcelonaan.
Gomesin uskottiin vahvasti menevän Real Madridiin, mutta Barca tuli ja näpäytti kovaa kilpakumppaniaan ottamalla portugalilaispelaajan välistä.
Nyt Valencia tutkailee hankintoja myös toisesta suunnasta.
Espanjalaislehden Marcan mukaan Valencia tutkailee sekä Cristian Tellon että Martin Montoyan hankintaa.
Useamman lähteen mukaan kaksikko saatettaisiin myydä Valenciaan sen jälkeen, kun Gomes on esitelty uuden seuran riveissä.
Gomesin lääkärintarkistus ja julkistustilaisuus on tulossa torstaina.
Sekä Tello että Montoya ovat olleet lainalla Barcelonan riveistä viime vuosien aikana. Tello oli pitkään lainalla FC Portossa ja viime kevään Italiassa Fiorentinassa.
Montoya taas oli ensin Interissä ja keväällä lainalla Real Betisissä.
Vastuu varsinkin Tellolla olisi jäämässä vähiin Barcelonassa, joten hän on ollut siirtohuhujen keskiössä jo tovin ajan. Montoyan kohdalla Barcan managerin Luis Enriquen on uskottu olevan kiinnostunut pitämään laitapakki riveissään, mutta pelaaja itse on halunnut siirtyä muualle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa

- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”