West Hamilla huima debyytti entisellä Olympiastadionilla
West Ham pelasi ensi kertaa torstaina uudella kotikentällään Lontoon vanhalla Olympiastadionilla, jonka nimi on nyt London Stadium.
West Ham oli hävinnyt Eurooppa liigan 3. kierroksen avausottelun slovenialaiselle NK Domzalelle 1-2, mutta uudella kotikentällä peli kulki kuin unelma ja West Ham jyräsi jatkoon 3-0-voitolla.
Senegalilainen Cheikhou Kouyate iski yhteistilanteen ensin tasoihin 8. minuutilla ja sitten hän vei varttia myöhemmin West Hamin jo 2-0 johtoon. Kolmannen maalin viimeisteli ottelun loppupuolella algerialainen Sofiane Feghouli.
West Ham pelasi legendaarisella Upton Parkilla peräti 112 vuotta, mutta se alkoi käydä auttamattoman pieneksi. Eilen ottelua seurasi yli 53 000 katsojaa, kun vanhan stadionin kapasiteetti oli 35 000.
Vaikka eilen jo pelattiin, London Stadiumin viralliset avajaiset pidetään sunnuntaina, kun kylään tulee juhlaottelussa Italian mestari Juventus.
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky
- Glen Kamara osui ensimmäistä kertaa QPR-paidassa – nousi sankariksi
- Miten Veikkausliigan mestaruus ratkeaa? – Katso mahdolliset vaihtoehdot
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä