Mestarien liiga -otteluita lauantaille? Muutosehdotus herättää närää Englannissa
Kuva: Getty Images
UEFA suunnittelee Daily Mailin mukaan siirtävänsä osan Mestarien liigan peleistä myös lauantaille. Aikaisemmin UEFA kertoi jo otteluiden aikataulumuutoksista, joiden myötä televisionäkyvyys kasvaisi.
Mahdollisilla lauantaiotteluilla haetaan myös lisää televisionäkyvyyttä. Daily Mailin mukaan lauantaiotteluilla pyritään saamaan eniten irti tv-oikeuksista. Tällä hetkellä kaikki Mestarien liigan ottelut alkavat samaan aikaan lukuun ottamatta myöhäisestä kellonajasta johtuvia poikkeusaikoja esimerkiksi Venäjällä.
Englannissa ehdotus on otettu kaksijakoisissa tunnelmissa vastaan. Useat seurat eivät haluaisi antaa Valioliigan ottelupäiviä Mestarien liigalle. Sen sijaan esimerkiksi muiden maiden suurseurat, kuten Barcelona, Real Madrid, Bayern München ja Juventus ovat olleet kiinnostuneita mahdollisista lauantaiotteluista.
Mestarien liigan finaali on pelattu lauantaina vuodesta 2010 lähtien.
Lauantai on Valioliigassa yleisin pelipäivä, joten on ymmärrettävää, että ehdotus herättää Englannissa närää.
– Tämä ylittää rajan, eikä sitä edes pohdita, Valioliiga-lähde oli sanonut Daily Mailille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen