Brittilähteet: Englannin maajoukkuueen päävalmentaja päätetty – julkistus ensi maanantaina
Kuva: Getty Images
Useiden brittimedioiden mukaan Englannin maajoukkueen päävalmentajana jatkaa väliaikaisena päävalmentajana toiminut Gareth Southgate.
Southgate oli viime maanantaina Englannin jalkapalloliiton kuultavana, ja lehtitietojen mukaan kuuleminen sujui hyvin. Englanti on pelannut vahvasti Southgaten alaisuudessa. Neljästä ottelusta on tullut kaksi voittoa (Skotlanti ja Malta) ja kaksi tasapeliä (Espanja ja Slovenia).
Southgatesta tuli Englannin väliaikainen päävalmentaja, kun loppukesästä päävalmentajaksi valittu Sam Allardyce sai potkut jäätyään kiinni hämäräpuuhista pelaajasopimusten yhteydessä. Southgate hyppäsi Englannin A-maajoukkueen väliaikaiseksi päävalmentajaksi valmennettuaan alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta.
Lehtitiedot kertovat, että virallinen julkistus tapahtuisi ensi maanantaina. Southgaten uusi sopimus kattaisi vuoden 2020 EM-kisat. Sopimuksessa huhutaan myös olevan optio vuoden 2018 MM-kisojen jälkeen, jos jompikumpi osapuolista haluaa purkaa sopimuksen.
Southgate tienaa tietojen mukaan sopimuksestaan 1,5 miljoonaa puntaa (noin 1,8 miljoonaa euroa) vuodessa.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”