Huippuseurat Italiasta ja Englannista ”uuden Yaya Touren” perässä
Kuva: Getty Images
Vahvaa kautta Serie A:ssa pelaava 19-vuotias Franck Kessie on huippuseurojen tutkalla. Atalantalle neljä maalia tällä kaudella tehnyt norsunluurannikkolainen oli jo lähellä siirtoa Valioliigaan kesän siirtoikkunan aikana.
Talksportin mukaan italialaisjätit Juventus ja Inter ovat kiinnostuneita hankkimaan uudeksi ”Yaya Toureksi” -tituleeratun nuorukaisen. Samassa kilvassa on nyt myös Arsenal ja Sunderland, joka oli jo viime kesän siirtoikkunan aikana lähellä tehdä sopimuksen Kessien kanssa.
Lopulta siirto Sunderlandiin kariutui työluvan hankkimiseen. Nuoren keskikenttäpelaajan agentti myönsi aiemmin, että Arsenalin tarkkailijat ovat olleet seuraamassa Kessien pelejä Italiassa.
Kessien tämänhetkinen markkina-arvo on Transfermarktin mukaan 7,5 miljoonaa euroa, mutta kysynnän vuoksi hinta saattaa nousta vielä roimasti. Juventus on tietojen mukaan valmistellut 10 miljoonan euron tarjousta Kessiestä.
Kessie pelasi viime kauden Cesenassa lainalla Serie B:tä, ja tällä kaudella nuorukainen on murtautunut Atalantan avauskokoonpanon pelaajaksi.
Lähde: Talksport, Goal, La Gazzetta dello Sport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan