Man Cityn sopimuspelaaja paljasti jälleen uuden kiellon – ei seksiä puolen yön jälkeen
Kuva: Getty Images
Manchester Cityyn täksi kaudeksi tullut manageri Pep Guardiola on tunnettu erinäisistä kielloistaan. Guardiola on muun muassa kieltänyt netin käyttämisen harjoituskeskuksessa sekä käskenyt pelaajiaan pukeutumaan mustiin kenkiin joukkuhengen nimissä. Uusin kielto liittyy seksiin.
Manchester Citystä täksi kaudeksi Sevillaan lainattu Samir Nasri kertoi L’Equipen tv-haastattelussa, että City-luotsi on kieltänyt pelaajiltaan seksin harrastamisen puolen yön jälkeen.
– Kielto on voimassa, vaikka seuraavana päivänä olisi vapaata. Tärkeintä on saada hyvät yöunet, Nasri kertoi.
Nasri joutui Guardiolan silmätikuksi oltuaan espanjalaisvalmentajan mielestä liian huonossa kunnossa kauden alla. Sevillassa ranskalainen on onnistunut kahdesti maalinteossa La Ligassa.
Nasrin mukaan Guardiola käytti samaa kieltoa myös Bayern Münchenissa ja FC Barcelonassa.
– Näin hän kertoi saaneensa (Lionel) Messistä ja (Robert) Lewandowskista irti parhaan tuloksen ja heidät välttämään lihasvammoja, Nasri sanoi.
Nasri pelasi ennen siirtymistään Sevillaan kuusi kautta Cityssä, mutta ei silti ehtinyt viettää kovinkaan pitkään Guardiolan alaisuudessa ennen lainasiirtoa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan