Zlatan iski kahdesti: ”Minulla on maaleja enemmän kuin monilla otteluita”
Kuva: Getty Images
Zlatan Ibrahimovic päätti sunnuntaina liki kahden kuukauden maalittoman putkensa Valioliigassa. Hän iski kahdesti, kun Manchester United otti kaivatun voiton Swanseasta vieraskentällä 3-1.
35-vuotias ruotsalaiskonkari on tehnyt nyt Unitedille liigassa kuusi maalia ja kaikissa kilpailuissa yhteensä kahdeksan.
– Tiedättekö mitä? Olen pelannut ammattilaisena 15 vuotta ja tehnyt paljon maaleja. Ja teen jatkossakin, tiedän, miten homma toimii. Kunhan luot tilanteita ja olet maalintekosektorissa, maaleja tulee kyllä. En ollut missään vaiheessa huolissani, Zlatan sanoi MUTV:lle.
– Tärkeintä on se, että joukkue voitti. Kun joukkue pärjää, se antaa yksilöille itseluottamusta.
– Haluan tehdä maaleja, ei se ole mikään salaisuus. Maaleja tekemällä minä autan joukkuetta. Haluan myös luoda paikkoja joukkuetovereilleni, auttaa heitä tekemään maaleja.
Zlatan teki ottelussa jo uransa 400. maalin.
– Ihan kiva juttu, mutta en mieti sellaisia. Teen vain jatkossakin paljon töitä ja paljon maaleja. Mutta olen toki tyytyväinen siihen, että minulla on urallani enemmän maaleja kuin monella pelaajalla otteluita.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”