Mixu Paatelainen avautui edellisistä potkuistaan: ”En saanut tarpeeksi aikaa, se on varma”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien peräsimestä potkut noin puolitoista vuotta sitten saanut Mixu Paatelainen on tällä hetkellä ilman töitä. Viimeiset potkut tulivat viime toukokuussa, kun suomalaisvalmentaja sai potkut Dundee Unitedista.
Paatelainen kertoi skotlantilaisen The Sunin haastattelussa, että olisi tarvinnut enemmän aikaa Dundeen peräsimessä saadakseen tuloksia aikaiseksi.
– Perin joukkueen, joka oli menettänyt kokonaisen joukkueellisen avainpelaajiaan. En saanut tarpeeksi aikaa, se on varma. Tiedän, että olisin kääntänyt asiat päälaelleen ja tehnyt seurasta vahvan taas, Paatelainen sanoi.
– Olisimme voineet pelata neljän parhaan joukkoon pääsemisestä ja paikoista Euroopan kentille. Tiedän sen, Paatelainen jatkoi.
Dundee United putosi Paatelaisen johdolla Skotlannin Valioliigasta kauden päätteeksi. Paatelainen ei silti kadu lyhyttä visiittiä Dundee Unitedin peräsimessä.
– Tiedän olevani parempi valmentaja nyt. Tiedän nyt, mitä tehdä eri tavalla ja paremmin, Paatelainen sanoi.
Paatelaisen tulevaisuus on auki. Joitain kyselyjä on tullut Skotlannista, mutta vielä ei ole osunut sopivaa tarjousta eteen. Entinen Huuhkaja-valmentaja on valmis likaamaan kätensä.
– En ole sellainen, joka pelkää haasteita. En pelkää liata käsiäni kehittääkseni asioita. Niin tapahtui Hibernianissa, Kilmarnockissa, Dundee Unitedissa ja jopa Suomen maajoukkueessa, Paatelainen sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä