Olli Huttunen ihmettelee Hasse Backen ideoita: ”Ajettiin harvinaista pelitapaa”
Kuva: Juha Tamminen
Entinen huippumaalivahti ja valmentaja Olli Huttunen ihmettelee, miksi Hans Backe ylipäätään palkattiin Huuhkajien päävalmentajaksi.
MTV ja Helsingin Sanomat kertoivat tänään Backen saaneen potkut, Palloliitto tiedottaa asiasta huomenna.
– Backe tarttui uuteen tehtävään vasta tämän vuoden tammikuussa. Hänellä oli tv-kommentaattorin tehtävistä sopimus siihen saakka. Jos Backe olisi ryhtynyt valmistamaan Suomea MM-karsintoihin jo puoli vuotta aiemmin, kenties tulokset olisivat olleet parempia, Huttunen sanoo Aamulehdelle.
– Ennen Suomen maajoukkuetta hän ei ollut valmentanut päätoimisesti neljään vuoteen.
Huttunen ihmettelee, millaista pelitapaa Backe halusi Suomen edes pelaavan.
– Välillä maajoukkueen peliin yritettiin ajaa Suomessa varsin harvoin toteutettavaa tapaa pelata kolmella topparilla, välillä pelaamista viiden miehen alakerralla ja kolmella keskikenttämiehellä.
– Viimeisessä pelissäkin Ukrainaa vastaan Suomi aloitti varovaisesti, ikään kuin odotti Ukrainan siirtymistä johtoon. Vasta sen jälkeen Suomi siirtyi kahteen kärkipelaajaan yhden sijasta, ja peli näytti heti paremmalta, Huttunen sanoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi

- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta