Jürgen Kloppille rankkaa kritiikkiä: ”Jatkosopimus hänen kanssaan oli täydellistä hulluutta”
Liverpoolin monivuotinen keskikenttäpelaaja Dietmar Hamann ihmettelee isosti, miksi Liverpool teki Jürgen Kloppin kanssa kesällä uuden nelivuotisen jatkosopimuksen.
Klopp nimitettiin manageriksi 2015, ja sopimus oli kolmevuotinen. Avauskausi toi Valioliigassa kahdeksannen sijan ja paikat Eurooppa-liigan ja Liigacupin finaaleihin.
Liverpoolin tämä kausi alkoi väkevästi, mutta tammikuu meni täysin pieleen; liigasijoitus valahti viidenneksi ja lähtö tuli sekä FA Cupista että Liigacupista.
– Uusi sopimus Kloppin kanssa oli täydellistä hulluutta. He eivät tule tällä kaudella voittamaan mitään, eivätkä ehkä pääse liigassakaan neljän joukkoon, Hamann tuskaili Sunday Timesille.
– On todella omituista, että noin pitkä sopimus tehtiin. Klopp tuli Liverpooliin 2015 ja alkoi muuttaa sitä itsensä näköiseksi. Hänen juttunsa olivat ihan järkeenkäyviä ja hän teki heti moniin vaikutuksen. Mutta kun katsoo faktoja, ei hänen pistekeskiarvonsa ole ollut juuri sen parempi kuin Brendan Rodgersilla.
– Lisäksi he hävisivät kaksi finaalia viime kaudella. Ne molemmat olivat täysin voitettavissa, kausilla 1999-2006 Liverpoolissa pelannut Hamann sanoo puolestaan BBC:llä.
– Tilanne olisi ihan toinen, jos he olisivat nyt Mestarien liigassa. Minusta tuntuu, että jatkosopimuspäätöstä ei tehty järjellä, vaan pelkällä tunteella.
– Heidän olisi pystyttävä paljon parempaan siirtomarkkinoilla. Viimevuosien aikana Liverpool ei ole pystynyt käyttämään tilaisuuksia hyväkseen. Enkä ole ollenkaan varma, pystyykö Klopp muuttamaan tilannetta tällä, tai millään muullakaan joukkueella.
– Liverpool on valunut viime vuosina täysin väärään suuntaan, Hamann ärisee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin