Taas yksi suomalaislupaus ulkomaille – siirtokorvaus voi nousta merkittäväksi
RoPS-kasvatti Pyry Hannola on tehnyt kolmivuotisen ammattilaissopimuksen tanskalaisen FC Midtjylandin kanssa. Sopimus astuu voimaan ensi kesänä.
Vasta 15-vuotias Hannola onnistui viime viikonloppuna maalinteossa edustusjoukkueen ottelussa, kun RoPS kyykytti OPS:a peräti 9-0 Suomen Cupin ottelussa.
Midtjyllandissa pelaa jo entuudestaan kolme suomalaista, Kaan Kairinen, Markus Halsti ja Tim Sparv.
– Seura on täynnä lämpimiä ja ystävällisiä ihmisiä. Kaikki puhuvat kaikkien kanssa ja ilmapiiri on hyvä, Hannola sanoi Midtjyllandin verkkosivulla.
RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva kertoi Pohjolan Sanomille, että seura saa siirrosta kaksiosaisen siirtokorvauksen. Tässä vaiheessa Midtjylland maksaa RoPS:lle pienen korvauksen, mutta jos Hannola pelaa aikanaan edustusjoukkueessa vähintään kymmenen ottelua, kasvaa siirtokorvaus merkittävästi.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta