Barcelona ei pidä kiirettä uuden päävalmentajansa nimeämisessä
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan päävalmentaja Luis Enrique kertoi keskiviikkona, että tämä jää hänen viimeiseksi kaudekseen joukkueen peräsimessä.
Kolmatta kauttaan Barcelonaa luotsaava Enrique sanoi, että tarvitsee lepoa.
Barcelonan seurapresidentti Josep Maria Bartomeu kiitteli lehdistötilaisuudessa Enriqueä ja sanoi, että Barcelona nimeää seuraavan valmentajansa vasta kesäkuun jälkeen.
– Luis Enrique on ollut fantastinen valmentaja näiden kolmen kauden ajan. Hän on yksi parhaista koko seuran historiassa.
Bartomeu kertoi, että Enrique oli vihjaillut lopettamisestaan jo viime kesänä.
– Nyt meidän ei tarvitse enää spekuloida, vaan voimme keskittyä tulevaan. Meillä on tulevina viikkoina edessä vielä La Ligan ratkaisuhetket, Copa del Reyn finaali ja ottelu PSG:tä vastaan (Mestarien liigassa.)
Enrique on voittanut kahdeksan pokaalia kolmen kautensa aikana Barcelonassa. Vaikka tulokset ja esitykset ovat ailahdelleet tällä kaudella, aikovat pelaajat ja koko seura pysytellä valmentajansa takana loppuun asti.
– Pelaajat olivat tietysti surullisia kuullessaan uutisesta, mutta he ovat myös motivoituneita antamaan kaikkensa. Meillä on vielä kolme jännittävää kuukautta jäljellä ja mahdollisuus voittaa pokaaleja, Bartomeu muistutti.
Lähde: Football Espana
LUE MYÖS:
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”