Italia otti rutiinivoiton maalivahtinsa juhlaottelussa – katseet suunnataan jo syksyn Espanja-peliin

Italia voitti perjantaina MM-karsintaottelussa Albanian 2-0. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Daniele De Rossi ja Ciro Immobile. Kyseessä oli samalla Italian maalivahdin Gianluigi Buffonin tuhannes ammattilaisottelu.
Saapasmaa säilytti voittonsa ansiosta toisen sijansa kivenkovassa G-lohkossa, jossa pelaavat Italian lisäksi Espanja, Israel, Albania, Makedonia ja Liechtenstein.
Sekä Espanjalla että Italialla on neljä voittoa ja yksi tasapeli viidestä karsintaottelusta. Espanja johtaa lohkoa paremman maalieron turvin.
Buffon suuntasi katseensa jo syksyyn, jolloin Italia kohtaa Espanjan karsinnoissa toista kertaa.
– Me emme tule olemaan suosikkeja Espanjaa vastaan, mutta he eivät ole voittamattomia. Yksikään joukkue ei ole voittamaton, 39-vuotias legendavahti sanaili Sky Sport Italialle.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen karsintalohkossa päättyi 1-1-tasapeliin. Buffon toivoo, että Italialta löytyy syksyllä samanlaista taistelutahtoa kuin viime vuonna.
– Meidän täytyy lähteä pelaamaan riskillä. Jos pelaamme samalla uskolla kuin viimeksi, kun olimme heitä vastaan maalin tappiolla tai kuin viime kesänä EM-kisoissa, niin voimme aiheuttaa heille suuria ongelmia. Näissä peleissä sattumallakin on näppinsä pelissä. Tärkeintä on pitää uskoa yllä.
Lähde: Football Italia
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Miten heilahtavat siirtomarkkinat? Saudi-Arabian liigan suunnitelma hätkähdyttää
- Barcelona selvitti Wolfsburgin tyrmäysalun, juhlii toista Mestarien liigan voittoa – katso kohokohdat
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas