Suomalaisedustusta Eurooppa-liigan puolivälierissä – Huuhkaja-puolustaja pelaa vahvaa kautta
Kuva: Juha Tamminen
Jere Urosen edustama belgialainen Genk raivasi tiensä Eurooppa-liigan puolivälieriin torstai-iltana, kun se kaatoi toisen belgialaisseuran Gentin yhteismaalein 6-3.
Toinen osaottelu päättyi Genkin kotiluolassa 1-1-tasapeliin, joka riitti kevyesti jatkopaikkaan. Uronen pelasi ottelussa 81 minuuttia.
Genk oli pitkään kiinni kotivoitossa Timothy Castagnen maalilla, mutta Gent nousi ottelun viime hetkillä tasoihin Louis Verstraeten osumalla.
Uronen teki avausosassa myös maalin, kun Genk venyi huimaan vierasvoittoon maalein 5-2.
Huuhkajien vakiokalustoon kuuluva 22-vuotias laitapuolustaja siirtyi reilu vuosi sitten ruotsalaisesta Helsingborgista Belgiaan. TPS-kasvatti on kuulunut Genkin avainpelaajiin koko kauden.
Syyskuussa tullut loukkaantuminen piti suomalaispuolustajan poissa pelikentiltä reilu kaksi kuukautta, mutta kuntoutuminen sujui nopeasti ja Uronen nousi nopeasti takaisin avauskokoonpanoon.
Genk on Belgian pääsarjassa kahdeksantena, mutta vain kahden pisteen päässä neljäntenä olevasta Gentistä. Urosen kausi jatkuu seuraavaksi maajoukkueen mukana, kun Suomi kohtaa MM-karsintaottelussa Turkin ja harjoitusottelussa Itävallan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen