Suomen U19-tytöille niukka tappio Portugalia vastaan
Suomen alle 19-vuotiaat tytöt kärsivät torstaina kaksoismaaottelun toisessa osassa 1-2-tappion Portugalille.
Maiden ensimmäinen kohtaaminen tiistaina päättyi Suomen 3-0-voittoon.
Torstain pelissä tauolle mentiin lukemissa 0-0, vaikka tilanteita oli molempiin suuntiin. Suomi sai pallon jo kertaalleen maaliinkin, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi.
Portugali oli valppaana heti toisen jakson alussa. Suomi kierrätti palloa omassa puolustuslinjassaan, mutta kotijoukkue riisti pelivälineen ja siirtyi 1-0-johtoon. Annika Haanpään komea laukaus toi Suomen tasoihin vain minuuttia myöhemmin.
Suomen virheet omassa päässä kostautuivat kuitenkin torstaina karkealla tavalla. Portugali iski voittomaalin riistämällä pallon Suomen maalivahdilta Annika Laihaselta.
– Heidän puolustuslinjansa seisoi puolessa kentässä, emmekä me osanneet sitä selvittää. Yritimme sitä monin keinoin. Onnistuimme tiistaina läpiajoissa, tänään emme. Meidän pitää jatkossa löytää keinot pelata tuonkin tyylisiä vastustajia vastaan. Lisäksi maalipaikoista vain pitää tehdä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, päävalmentaja Marianne Miettinen kertasi ottelua Palloliiton tiedotteessa.
Lähde: Palloliitto
LUE MYÖS:
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”