Tässäkö Louis Van Gaalin suurin virhe ManUssa? – miljoonien eurojen tappio
Vain muutamia viikkoja Manchester Unitediin tulonsa jälkeen Louis Van Gaal totesi toppari Michael Keanen olevan liian huono Old Traffordille. Noin kolme vuotta tuon jälkeen 24-vuotias puolustaja ansaitsi ensimmäisen maajoukkuepelinsä ja hän on ollut tällä kaudella yksi Valioliigan tasaisimmista suorittajista omalla pelipaikallaan.
United myi hänet Burnleylle noin 3 miljoonalla eurolla vuonna 2014. Nyt Keanen arvon uskotaan olevan lähes 25 miljoonaa euroa.
Liverpoolin, Evertonin, Chelsean ja Tottenhamin on kaikkien sanottu olevan kiinnostunut miehen palveluksista.
– Olin aina luottavainen kykyihini ja uskoin, että voisin pelata Unitedissa, Keane on kertonut.
– Muutama managerin muutos ei auttanut minua. Sitten kun lähdin minusta tuntui, että minulla oli paljon todistettavaa. Olen todella kiitollinen siitä työstä, mitä Sean Dyche (Burnleyn manageri) on tehnyt kanssani ja miten hän on uskonut minuun.
On täysin mahdollista, että puolustukseensa leveyttä kaipaava Jose Mourinho nappaa Michael Keanen takaisin ManUun ja korjaa Louis Van Gaalin suurimman virheen.
Viime kesältä Paul Pogba on elävä todiste siitä, että Manchesterissä kyetään myöntämään virheitä. Ranskalainen lähti neljä vuotta sitten Juventukseen käytännössä ilmaiseksi ja hänet hankittiin takaisin maailmanennätyssummalla.
Lähde: Manchester Evening News
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis