Jose Mourinho pääsi näpäyttämään vanhaa seuraansa – ManU kaatoi sarjakärjen
Kuva: Getty Images
Manchester United voitti Chelsean 2-0 Valioliigan sunnuntain superkamppailussa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen liigassa päättyi syksyllä lontoolaisten 4-0-murskavoittoon.
Sunnuntain ottelun maaleista vastasivat Marcus Rashford ja Ander Herrera.
Rashford tuurasi ManU:n avauskokoonpanossa ykköshyökkääjä Zlatan Ibrahimovicia, joka valitteli pelin alla olevansa väsynyt. 35-vuotias ruotsalaistähti aloitti ottelun poikkeuksellisesti vaihtopenkin puolelta ja tuli kentälle vasta viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi.
Ensimmäinen osuma nähtiin jo 7. minuutilla, kun Herrera riisti pallon Unitedille ja vapautti Rashfordin läpiajoon upealla pystysyötöllä puolen kentän tuntumasta. Englantilaishyökkääjä jätti toppari David Luizin taakseen ja sijoitti pallon ohi Chelsea-vahti Asmir Begovicin, joka pelasi vasta ensimmäistä Valioliigan otteluaan tällä kaudella.
United ja Herrera jatkoivat vahvaa tekemistään myös tauon jälkeen. Toista jaksoa oli ehtinyt kulua vajaat neljä minuuttia, kun pallo pomppi espanjalaiselle Chelsean rangaistusalueen kulmalle. Herrera laukoi ja pallo kimposi Kurt Zouman jalasta verkkoon. Begovic ei voinut osumalle mitään.
ManU nousi voitolla Valioliigan viidennelle sijalle ohi Evertonin, joka on pelannut kaksi ottelua enemmän. Chelsea säilytti paikkansa sarjakärjessä, mutta ero toisena olevaan Tottenhamiin on enää neljä pistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin