Petteri Forsell valotti tulevaisuuttaan: ”Muutama konkreettinen tarjous tullut”
Puolan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Petteri Forsell kertoi Youtubessa julkaistulla videohaastattelulla, että häntä kohtaan on ollut kiinnostusta myös Puolan pääsarjasta.
Forsell on iskenyt Miedz Legnican paidassa 13 maalia Puolan ykkösdivisioonassa ja johtaa sarjan maalipörssiä. Legnica on sarjassa tällä hetkellä seitsemäs, kun kaksi parasta nousee Puolan pääsarjaan.
Forsellin tavoite on nousta Legnican kanssa pääsarjaan, mutta jos se ei toteudu, saattaa edessä olla siirto.
– Pidämme vaihtoehdot vielä auki. Tässä on niin tärkeitä pelejä, etten ole ehtinyt miettiä noita juttuja. Kiinnostusta on ollut sieltä täältä ja muutama konkreettinen tarjous tullut. Mutta katsotaan nyt rauhassa ja yritetään nousta tällä joukkueella pääsarjaan, Forsell kertoi videohaastattelussa.
Forsell on pelannut ehkä elämänsä parasta jalkapalloa Puolassa. Tulokset ovat myös sen mukaisia. Suomalainen keskikenttäpelaaja valittiin viime kaudella Puolan ykkösdivisioonan parhaaksi pelaajaksi.
– Olen saanut valmentajalta luottoa alusta asti. Heti kun tulin, ansaitsin joukkueesta ison roolin. Täydellisesti ei ole silti mennyt. Ja jos olen pelannut huonommin, se näkyy heti myös koko joukkuueen suorituksessa. Forsell arvioi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”