Chelsean manageri Antonio Conte aikoo pyytää seuran johdolta tukea tulevan kesän siirtomarkkinoita varten. Italialaismanageri haluaa enemmän leveyttä joukkueeseensa ensi kaudeksi, kun Chelsea kilpailee Englannin kilpailujen lisäksi myös Euroopassa. Lontoolaisjoukkue varmisti paikkansa ensi kauden Mestarien liigassa, kun se voitti Evertonin edellisellä kierroksella lukemin 3-0. Chelsealla on vielä tämän sesongin aikana mahdollisuus tuplamestaruuteen, mikäli se päätyy sekä Valioliigan että FA Cupin voittajaksi. Liigan kärkipaikalla majaileva Chelsea on pelannut kaikki kilpailut mukaan laskien huomattavasti vähemmän pelejä kuin muut Valioliigan kärkipään joukkueet, mistä kilpailevat managerit ovat pitkin kautta muistutelleet. Conte uskoo, että kevyemmästä otteluohjelmasta on ollut hänen joukkueelleen hyötyä, mutta ei allekirjoita, että se olisi toiminut Valioliigan mestaruustaistossa ratkaisevana tekijänä. – Älkää unohtako, että Tottenham putosi ensimmäisessä lohkovaiheessa (Mestarien liigassa), ja sitten he putosivat ensimmäisessä pelissä Eurooppa-liigassa. Jos vertailette meidän pelejä heidän peleihinsä, eroa on mitä? Kahdeksan ottelun verran? kysyi Conte lehdistötilaisuudessa. Italialaismanagerin mukaan ero näkyy nimenomaan joukkueiden pelaajissa ja pelaajamäärissä. – Jos katsotaan kokoonpanoja ja pelaajamääriä, voitte huomata eron. Yksi joukkue valmistautui pelaamaan Mestarien liigassa 25-26 pelaajalla, kun taas toinen valmistautui pelaamaan liigassa, FA Cupissa ja liigacupissa. Lähde: Goal

LUE MYÖS: