Arsenalin johto kyllästynyt Wengerin epäröintiin siirtomarkkinoilla – vaativat muutosta
Arsenalin johtoryhmä on vaatinut joukkueen manageri Arsene Wengeriltä päättäväisyyttä siirtomarkkinoilla.
Raporttien mukaan Wenger ja seurapomot pitivät tiistaina kokouksen, jossa he keskustelivat siitä kuinka ranskalainen hoitaa siirtojaan.
The Daily Mail kertoo, että johtoryhmän mukaan Wengeriltä puuttuu päätöksentekokyky siirtomarkkinoilla. Seura haluaakin välttää viime siirtoikkunoiden tilanteen, jossa Arsenal missaa jatkuvasti huippunimiä ja tekee päätöksiä vasta viime hetkillä.
Viime kesänä Wenger viivytteli aivan siirtotakarajalle asti ennen kuin hankki Lucas Perezin ja Shkodran Mustafin joukkueeseensa. Kaksi vuotta sitten Danny Welbeck siirtyi ManUsta lontoolaisten riveihin siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Mesut Özilin Wenger sai hankittua, kun hän oli ensin jahkaillut ja lopulta myöhästynyt Gonzalo Higuainin ja Luis Suarezin hankinnoissa.
- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia

- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin