John Terryn viimeisen Chelsea-ottelun tapahtumat sopupelitutkinnassa – monet voittaneet tuhansia puntia
Kuva: Getty Images
Englannin jalkapalloliitto FA on käynnistänyt tutkinnan John Terryn viimeisen Chelsea-ottelun tapahtumien selvittämiseksi.
Pitkäaikainen Chelsean kapteeni Terry jätti sunnuntaina Sunderlandia vastaan kentän jo 26. minuutilla. Vaihtoaika oli sama kuin hänen pelinumeronsa.
FA on lähettänyt vedonlyöntiyhtiöille kyselyn vedoista, joita on tehty vaihtoon liittyen. Suurimpia kertoimia on ollut sadan suhde yhteen, ja monet ovat voittaneet tuhansia puntia veikattuaan vaihtoajan oikein.
Keskuspuolustaja Terry paljasti, että idea vaihdosta 26. minuutilla oli hänen oma ideansa, ja manageri Antonio Conte antoi tempaukselle luvan.
– Hän ansaitsi sen. Hän on seuralegenda ja yksi maailman parhaista puolustajista, sanoi Conte lehdistötilaisuudessa.
Myös Sunderlandin manageri David Moyes ja hänen joukkueensa olivat suunnitelmassa mukana. Moyes ja kumppanit hyväksyivät, sen että pallo pelataan pois kentältä juuri oikeaan aikaan, jotta vaihto olisi mahdollinen.
FA:n säännöissä lukee sopupelistä seuraavasti:
– Sopupelissä vaikutetaan etukäteen ottelun tai kilpailun tulokseen tai käyttäytymiseen, tai mihin tahansa tapahtumaan ottelun tai kilpailun sisällä. Sopupeli on kiellettyä ja siihen suhtaudutaan erittäin vakavasti.
Erikoisen vaihtojärjestelyn uskotaan kuitenkin olleen järjestetty vain Terryn viimeisen ottelun kunniaksi.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa