ManU:n päätavoite vaihtunut Eurooppa-liigaan? ”Pelaajia tullaan lepuuttamaan Arsenalia vastaan”
Kuva: Getty Images
Manchester United pelasi torstaina kymmenennen pelinsä sitten huhtikuun ensimmäisen päivän, kun se kohtasi Celta Vigon Eurooppa-liigan välierien ensimmäisessä osassa. United voitti pelin 1-0 Marcus Rashfordin vapaapotkumaalilla.
Jos Jose Mourinhon valmentama joukkio selviää turnauksen finaaliin asti, se tulee pelaamaan 64 peliä tämän kauden aikana.
Sunnuntaina ManU kohtaa Valioliigassa vieraskentällä Arsenalin. Manchesteriläiset ovat sarjan viidennellä sijalla, yhden pykälän päässä Mestarien liigan karsintoihin oikeuttavasta paikasta. Arsenal on Valioliigassa kuudentena.
Mourinhon kauden päätavoite on kuitenkin tuntunut siirtyvän Eurooppa-liigan puolelle, sillä hän sanoi lepuuttavansa joitain avaanpelaajiaan viikonloppuna.
– Pelaajat, joille on kertynyt paljon minuutteja, eivät tule pelaamaan ensi viikonloppuna, sanoi portugalilaismaageri lehdistötilaisuudessa.
ManU:n kova ottelutahti on näkynyt joukkueen loukkaantumisten määrässä. Keskuspuolustaja Chris Smalling palasi Celta Vigo -ottelussa vaihtopenkille loukkaatumisensa jälkeen. Pikkuvaivoista kärsineet Eric Bailly ja Paul Pogba olivat jo avauksessa torstaina.
United koki kuitenkin myös takaiskuja, kun Ashley Young jouduttiin ottamaan vaihtoon vain 11 minuuttia kentälletulonsa jälkeen. Myös maalintekijä Rashford nilkutti vaihtoon, mutta Mourinhon mukaan kyseessä oli vanha vamma.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii

- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”