Timo Furuholm, 29, palasi täksi kaudeksi Veikkausliigaan ja Turun Interiin viiden Saksassa vietetyn vuoden jälkeen. Vuonna 2012 kutsui 2. Bundesliigan Fortuna Düsseldorf, josta matka jatkui Saksan kolmostasolle, Hallescher FC:n joukkueeseen. Tunteella peleissä mukana elävä Furuholm oli Saksassa ajoittain pulassa temperamenttinsa takia, mutta hän nousi lopulta kovan työn ja hienon maalisaldonsa ansiosta fanien suosikiksi. –Minulle jäi Saksasta vain hyviä muistoja. Olisin voinut jatkaakin siellä, mutta Interin tarjoama kokonaisuus oli kokonaisuuden kannalta niin hyvä. Minulla on vielä hyviä vuosia jäljellä jalkapalloilijana, ja halusin antaa niistä muutaman Interille, kertoo ”Furkka” Satakunnan Kansan haastattelussa. Furuholm on myös Interissä kannattajien suuri suosikki. Hän on voittanut turkulaisten kanssa liigamestaruuden, Suomen Cupin ja maalikuninkuuden. Menestystä ja maaleja hakevat Furuholm ja Inter myös tänä vuonna. Siinä järjestyksessä. –Saksassa minusta kasvoi joukkuepelaaja. Olen täällä ensisijaisesti voittamassa, en tekemässä maaleja. Vanhoina päivinä on oppinut, että yhdessä menestyminen on aina kovempi juttu kuin se, että tekee pari räkäistä maalia enemmän. Ulkomailla pelaaminen ja kokemus ovat tuoneet kypsyyttä porilaislähtöisen hyökkääjän tekemiseen. –Nuorempana olisin seisonut kärjessä ja huutanut muille, että menkää puolustamaan. Nyt olen valmis juoksemaan kärjestä alas, jos menestys sitä vaatii. Ikä ei ole kuitenkaan pehmittänyt Furuholmia. Tuomarit ja vastustajat saavat yhä kuulla kunniansa. –Sanotaan näin, että samat piirteet minulla yhä kentällä on. Eivätkä ne aina kestä päivänvaloa: Raivoan tuomareille ja tappelen vastustajien kanssa, mutta nykyisin on helpompi mennä kotiin ja unohtaa kaikki. Elämä jatkuu, kävi miten kävi.

LUE MYÖS: