HIFK:n tilanne ei tällä hetkellä juuri hurraahuutoja ansaitse. Lauantaina PS Kemi kävi hakemassa kolme pistettä Helsingistä maalein 2-0.

HIFK ei ole viimeiseen kolmeen otteluun saanut yhtäkään maalia aikaiseksi. Koko kaudella ”Tähtirinnat” ovat onnistuneet tekemään vain kahdeksan osumaa 13 ottelussa. Nyt myös IFK:n kannattajat antoivat oman arvionsa seuran tilanteessa laulamalla Kemiä vastaan entistä päävalmentaja Jani Honkavaaraa katsomossa, lue lisää tästä.

Muun muassa Hongan päävalmentajana aiemmin työskennellyt Juho Rantala oli Nelosen Futiskierros -ohjelman studiovieraana, eikä miehen arvio IFK:n tämänhetkisestä tilanteesta ollut kovin kaunis.

– Siellä voi KPV alkaa jo skouttamaan IFK:ta tulevaa karsintaa silmällä pitäen. Rahaa ei ole, taustoissa kuohuu ja peli ei kulje. Ainoa asia, mikä on hyvällä mallilla on kannattajien tuki. Pelaajilla on varmasti kova tuska päällä, Rantala tylytti.

KPV on tällä hetkellä Ykkösessä toisena ja sarjassa toiseksi sijoittunut karsii Veikkausliigan toiseksi viimeiseksi sijoittuneen kanssa paikasta Veikkausliigaan kaudelle 2018. IFK on Veikkausliigassa nyt toiseksi viimeisenä.

IFK:n päävalmentaja Antti Muurisen asemaa ei tällä hetkellä käy kateeksi. Valmentajavelhon on nopeasti keksittävä lääkkeet siihen, miten kurssi käännetään.

– Ihailen sitä, miten hän (Muurinen) pystyy tuskaisellakin hetkellä olla positiivinen. Ei siellä silti varmasti ketään hymyilytä.

– Silti laadukas työnteko on aina vaihtoehto nyt. Jotain pitää varmaan muuttaa, mutta silti mitään muuta keinoa ei ole kuin tehdä työ laadukkaasti, Rantala mietti.