Tässä kaikki, mitä Barcelonan uudesta pelaajasta Lucas Limasta tarvitsee tietää
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan on kerrottu tehneen sopimus Santosin Lucas Liman kanssa. Fox Sports Brazilin mukaan 26-vuotias Lucas tulee tekemään ennakkosopimuksen katalaanien kanssa kuukauden vaihteessa. Liman on kerrottu siirtyvän Barcelonaan ilmaiseksi.
Barcelona-pelaaja Neymarin isän uskotaan olleen merkittävä vaikuttaja sopimuksen syntymiseen. Neymarin onkin kerrottu olevan Liman hyvä ystävä kentän ulkopuolella.
Lucas on jo pitkään ollut parhaita pelaajia Brasiliassa. Internacionalesta Santosiin vuonna 2012 siirtynyt Lima on hiljalleen raivannut tiensä parhaiden joukkoon ja edelleen Santosin kantavaksi pilariksi.
Seuralegenda Pele kommentoi Lucasia vuonna 2015 sanomalla, että miehen vasemman jalan toiminta muistuttaa häntä 70-luvun brassitähdistä Rivellinosta ja Gérsonista.
Lucas on kuitenkin verrokkejaan huomattavasti modernimpi pelaaja. Hänen vahvuuksia ovat pelinlukutaito, syöttökyky, sekä harhauttaminen. Miehen kuvaillaan parhaimmillaan olevan syöttökone, joka nostaa joukkuetoverinsa uudelle tasolle.
Lucas ei kuitenkaan ole Barcelonalle riskitön veto. Mies on viime vuosien aikana kärsinyt loukkaantumisista, jotka ovat tehneet hänen pelistään katkonaista. Santos onkin joutunut turvautumaan b-suunnitelmaan melko harmillisen Lucasin ollessa sivussa.
Myös brasilialaisen ikä on otettava huomioon. Ensi kuussa 27 vuotta täyttävä pelaaja ei kehity edes Barcelonassa samalla tavalla kuin alle kaksikymppinen. Toki ikä tuo kokemusta, mutta Brasiliasta Espanjaan siirtyessä tasoero saattaa olla kova.
Miehen peliälyyn kuitenkin luotetaan, sillä Lucasista puhutaan suurena hankintana. Myös Kiinaan luriteltu mies on tehnyt selväksi, että hän haluaa pelata suurimmissa sarjoissa.
Mies siirtyy Barcelonan rivistöön tammikuussa, kun hänen sopimuksensa Santosin kanssa päättyy. Nähtäväksi jää, kykeneekö Lucas vakuuttamaan uuden mantereen yhdessä jalkapalloilevan maailman kovimmista tulikokeista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan