Etelä-Saimaa: Tanskaan siirtynyt suomalaisvahti Englannin ajoista: ”Opetti kaiken ammattilaisuudesta”
Kuva: Juha Tamminen
Fulhamista Tanskan pääsarjassa pelaavaan AC Horsensiin siirtynyt suomalaismaalivahti Jesse Joronen on aloittanut vahvasti uudessa seurassaan. Aika Englannissa opetti ammattilaiseksi.
Horsens on voittanut kahdesta ottelusta molemmat ja Joronen on pelannut molemmissa täydet minuutit.
– Kaksi voittoa kahdesta pelistä, ei olisi kauhean paljon paremmin voinut alkaa. Sen takia tulin tänne, että pääsen pelaamaan mahdollisimman paljon. Fulhamissa peliaikaa ei olisi ollut odotettavissa mitenkään älyttömän paljon, Joronen kertoi Etelä-Saimaalle.
Jorosen taidot ehdittiin jo kyseenalaistaa Suomessa useaan otteeseen, kun läpimurtoa ei ikinä Englannin kentillä nähty. Nuorena Englantiin lähtenyt maalivahti oppi ammattilaiseksi Englannissa ja ura on edennyt Jorosen mukaan suunnitelmien mukaan.
– Kaikki on omasta mielestäni vieläkin uomillaan. Eteenpäin mennään. Aika Englannissa opetti kaiken ammattilaisjalkapallosta: siitä, miten kovaa se on, ja miten kova pitää itse olla. Miten paljon pitää tehdä töitä sekä joukkueen että oman kroppansa ja oman itsensä eteen, Joronen sanoi.
Ikää Jorosella on vasta 24 vuotta, mikä ei ole juuri mitään maalivahdille. Tanskaan siirtyminen on varmasti hyvä päätös Jorosen uran kannalta. Nyt peliaikaa tulee säännöllisesti, mikä nostaa varmasti myös hänen osakkeitaan Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanervan silmissä. Tavoitteet Jorosella on yhä korkealla.
– Minulla on palava halu tehdä tätä hommaa. Niin pitkään aion vetää ja yrittää parhaani kuin kroppa vaan kestää. Sitten kun koen, että olen saavuttanut sen ultimaattisen oman huippuni, sen jälkeen voin alkaa katsella muita asioita elämässä.
Lue Etelä-Saimaan kattava haastettelu Jorosesta tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin